Kesä alkoi yhdistyksessä uusissa, hyvin jännittävissäkin merkeissä, kun FinFami Keski-Suomi sai uudet toimitilat. Jätimme kesäkuun alussa hyvästit meitä pitkään palvelleelle Tapionkadun toimistolle ja siirryimme uuteen osoitteeseen, aivan Jyväskylän keskustaan Vapaudenkadulle.

 

Uudet tilat ovat näyttäytyneet toimivana ja kodikkaana. Tilat mahdollistivat meille myös yhden huoneen lisää, joka on tarkoitettu omaisia ja läheisiä tukeviin keskusteluihin. Toivomme, että otatte rohkeasti yhteyttä, jos tarvitset keskustelua oman hyvinvoinnin sekä jaksamisen tueksi. Pidämme keskusteluja normaalisti vielä kesäkuun loppuun asti, jonka jälkeen sitten taas elokuussa.

 

Toimisto on suljettuna 3.7.-6.8.2023. Tänä aikana voit olla yhteydessä muihin FinFamin yhdistyksiin, joiden aukioloajat ja yhteystiedot löydät keskusliittomme sivuilta. Voit myös jättää vastaajaan viestiä, niin kuuntelemme viestit ja olemme yhteydessä, kun palaamme lomalta. Kesän aikana voit hyödyntää myös Mahdollisuuksia -verkkopalvelua, joka tarjoaa kattavasti tietoa ja tukea omaisille.

 

Muistathan, että kesälläkin on hyvä kuunnella itseään ja mahdollisuuksien mukaan muokata siitä oman näköinen!

 

 

 

Pin It on Pinterest

FinFami chat

Hei, FinFami-Chat löytyy FinFami ry:n verkkosivuilta. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä, pääset sivulle, jossa voi avata chatin. Huomioithan, että chat on auki vain alla mainittuina aikoina.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

Chat FinFami ry:n verkkosivuilla